perjantai 21. heinäkuuta 2017

Virkattuja ja neulottuja keittiötekstiileitä & puikkopiika kokeilussa

Moi! Tässä se tämä kolea ja lyhyt kesä on jo edennyt pitkälle! Kuinka se meneekin ohi näin nopsaan.. itsellä on toki vielä kuukauden verran lomaa, sitten alkaakin taas jälleen opiskelut ja tällä kertaa 4 vuotta eteenpäin. Hain kevään yhteishaussa opiskelemaan rakennusinsinööriksi, ja pääsin. :)

Tässä kesän aikana käsityöt on olleet taas vähän vähemmällä huomiolla. Käytiin kesäkuussa Helsingissä lintsillä ja sitten pyörähdettiin myös Tallinnassa. Heinäkuun alussa sitten käytiin myös pienellä lomalla Puolassa, Krakovassa. Tosi kaunis ja mukava kaupunki, voisin ehdottomasti lähteä toistekkin. Tällaisia keittiötekstiileitä olen nyt kuitenkin saanut aikaiseksi, ja kokeilin myös puikkopiikaa neulonta-apurina ensimmäistä kertaa.



Tämä musta tiskiliina on virkattu garnstudion ohjeella (löytyy tästä), ja novitan cotton soft- langalla, koukulla nro 3,5. Näitä voisi virkata vaikka useammankin, valmistui nopsaan ja tykkään kovasti tuosta simpukkakuvioinnista!



Keittiöpyyhkeeseen löysin ohjeen Novitan sivuilta (klikkaa tästä). Ohjeen mukaan tästä olisi pitänyt tulla noin 30 x 50 cm, mutta omani on hieman pienempi. Neuloin pyyhkeen novitan puuvilla-bambusta ja puikoilla 3,5, kuten ohjeessakin neuvotaan.


Tämä yksinkertainen patalappu on virkattu Lankavan ohjeella (klikkaas tästä), muistaakseni lanka oli samaa Novitan cotton soft lankaa kuin tiskiliinassakin, koukku oli 3,5. Yksinkertainen, mutta aika käytännöllinen ja jämäkkä koska on kaksipuoleinen. Vieläkin paremman varmasti olisi saanut, kun olisi sisälle saanut grillivanua palasen. Ei sattunut löytymään nyt minun varastoista, joten kelpaa noinkin. :)

Sain kaveriltani, joka valmistaa näitä puikkopiikoja, yhden kokeiluun. Käytinkin sitä pikkupyyhettä neuloessani, ja näppärä keksintö erityisesti tällaiselle jolla langat ja kerät on ihan sekaisin samassa laatikossa. :D nyt pystyin työn huoletta laittamaan keskeneräisenä laatikkoon ilman pelkoa että silmukat ovat karanneet jonnekkin. Puikkopiian ohjeessa sanotaan että siihen mahtuu 5 kpl numeron 5 puikkoja, joten sukan tai lapasen neulojille myös oikein sopiva. Mutta sopii hyvin käytettäväksi myös parille pienemmälle puikollekkin.



Puikkopiikojen Facebook-sivut löytyvät tästä linkistä. Sieltä löytyy lisätietoja ja ohjeita näiden käyttöön.

Mukavaa kesän jatkoa kaikille, ja toivotaan että tänne saataisiin vielä edes muutama päivä kesäsisiä lämpötiloja ja kelejä!

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Puisia palikoita

Vähän vielä pysytään puuteemassa. :) askartelin aikani kuluksi muutaman koristepuupalikan. Nämäkin väsäsin vielä koulussa ollessa joutoaikana, kotona sitten maalailin näitä. Tosi nopeita, helppoja ja simppeleitä. Kivaa pikkupuuhaa siis..



Maalaukseen käytin kalkkimaaleja, ja kirjaimet on maalattu mustalla akryylimaalilla. Joo, kirjaimet ei nyt ihan ole suoria ja tasaisia, mutta minua se ei haittaa. Jos haluaisi aivan täydellisen lopputuloksen, kannattaa käyttää kirjainsapluunoita tai vaihtoehtoisesti jopa tarroja. Palikat viimeistelin hiomalla maalia hieman kulahtaneeksi ja käsittelemällä palikat vielä kertaalleen harmahtavalla antiikkivahalla.



"live"-palikat pääsivät olkkariin ja lasten nimillä varustetut väripalikat päätyvät lastenhuoneen koristukseen. Ja varmasti niistä myös muutama torni rakennellaan. :)

Tällaista pientä näpertelyä tällä kertaa. Seuraavana varmaan aloittelen taas jotain neulontahommia ja ompelukoneella pitäisi muutama hiuspanta ehtiä ompelemaan. Olen hävittänyt suurimman osan kaikista pannoistani ja lenkillä se on ehdoton koska otsahiukset ei muuten pysy kuosissa. Onneksi pantoja niin superhelppo ommella itsekkin, se on vaan aina se aloittaminen ja ompelukoneen kaiveleminen se suurin homma. :)

Täällä itä-suomessa on tänään sadepäivä, muutama päivä saatiin nauttia oikein ihanista ja lämpimistä keleistä. Oikein ihanaa juuri alkanutta viikkoa kaikille!

perjantai 19. toukokuuta 2017

Talohylly pikkuleluille

Heipähei! Nyt voi sanoa, että viimeisimmästä blogikirjoituksesta on tosiaankin aikaa! lähes vuosi. Huhhuh, mitä kaikkea onkaan tapahtunut. Yksityiskohtiin menemättä olen elänyt jonkinsortin muutosta, rankkoja ja vaikeita asioita, mutta paljon myös oppimista ja henkistä kasvua.

Vietin myös huhtikuun Saksassa oppilasvaihdossa. Täytyy sanoa, että ihan älyttömän mahtava kokemus. Saimme myös saksalaiset vaihtooppilaat suomeen, joten vietimme ikimuistoiset 6 viikkoa ja toivon mukaan onnistuimme antamaan myös suomesta positiivisen kuvan. :) Ja, nyt olen todistusta vaille valmis sisustaja! Kaikki opinnot pulkassa ja pulkka hukassa.. ei vaan, hetken jo näytti oman elämäntilanteen takia ettei koulunkäynnistä tule mitään enkä koskaan saa sitä päätökseen. Mutta jollain suomalaisen sisun rippeillä onnistuin rämpimpään koulun läpi hyvillä arvioinneilla, joten hieman voi itseään taputtaa olalle.

Siinä pikaisesti viimeisimmät tapahtumat. Nyt asiaan.. Väsäsin viimeisillä kouluviikoillani tytölleni pienen puisen hyllyn kaikenmaailman pikkulelujen säilytystä ja esillepanoa varten. Tänään postissa tulivat tilaamani tapettinäytteet, joten sain hyllyn viimenkin kasaan asti.








Puuosat tosiaan tein ja kasasin koulussa, taustalle leikkasin oikean kokoisen vanerin. Tilasin tyttäreni kanssa tapettinäytteitä hänen valinnan mukaan, joten lopputuloksesta tuli yllättäen aika pinkki. Taustan sitten tapetoin lokero kerrallaan ja kiinnitin kehikkoon. Kokoa hyllylle tuli noin 50 cm x 70 cm. Ajattelin ehkä jossain vaiheessa laittaa tämän seinälle, kunhan keksin sopivan paikan. :)

Puu on koivua, osat tehty liimapuusta ja käsittelin sen kuultavalla antiikkivahalla.

Joko joko se kesä nyt viimein tulee?? mittari näyttää +19 vaikka pilvistä on. :) Oikein mukavaa ja lämmintä viikonloppua!